TILAUSTYÖT

mitä ottaa huomioon yksilöllisiä
tuotteita tilatessa


JT tekee yksilöllisiä tuotteita tilaajan toiveiden mukaisesti. Tilaustyöt ovat aina yksittäiskappaleita.

Seuraavien alaotsakkeiden alta löydät runsaasti esimerkkejä JT:n valmistamista tilaustöistä. Tältä sivulta löydät ohjeita ja vinkkejä mitä ottaa huomioon ennen tilauksen tekemistä
 


Mitä ottaa huomioon tilausta tehdessäni?
 
Tilaustyötä harkitessa kannattaa olla riittävän varhain liikkeellä, todennäköisesti ko. työtä ei ole mahdollista aloittaa saman tien tai edes muutaman kuukauden varoitusajalla. On hyvä, jos tilattavasta työstä olisi olemassa, suuntaa-antava piirros, kuva tai muu referenssi. Käytettävissä olevaa budjettia kannattaa myös verrata nettisivuilta löytyviin tuotteisiin.

Mikä on tuotteen käyttötarkoitus?

Onko puukko tai veitsi tarkoitettu vuolukäyttöön, eräretkeilyyn, vaiko nylkemiseen? Terän hionta ja teroitus on hieman erilainen eri käyttötarkoituksissa. Samaten kahvan muotoilussa ja materiaalin valinnassa täytyy ottaa huomioon tuotteen aiottu käyttö. JT pyrkii tekemään kaikista tuotteistaan mahdollisimman toimivia käyttöesineitä, silloinkin kun tuotteen aiottu käyttötarkoitus on enemmän dekoratiivinen. Kaikki JT:n valmistamat miekat ovat teräviä, käyttökelpoisia aseita. JT tekee tylsytettyjä harjoitusmiekkoja vain poikkeustapauksissa.

JT auttaa sinua suunnittelemaan

JT:n kanssa on mahdollista yhdessä suunnitella ja hahmotella tuotetta. JT voi tarvittaessa piirtää asiakkaan haluaman designin tai auttaa asiakasta tuotteen toimivien rakenneratkaisujen suunnittelemisessa.

Tuotteiden hinnoittelu ja hinnanmuodostus

Tuotteen hintaan vaikuttaa mm. työhön käytettävät materiaalit ja muut raaka-aineet (hiilet, hiomanauhat, ym.), työhön kuluvat työtunnit sekä työn / designin vaativuus. Lisäksi hintaan lisätään ALV 24%. Pakkaus- ja toimituskustannuksista sovitaan yleensä työkohtaisesti.

Miten valmistautua ensimmäiseen tapaamiseen tai yhteydenottoon?

Ohjeet tulevat tähän pian.

Maksutavat, toimitusajat ja toimitustavat

Maksun voi suorittaa käteisellä tai pankkien välisellä tilisiirrolla. Ulkomailta maksettaessa tililtä jolla on BIC /IBAN tunnukset on mahdollista maksaa suoraan toiselle tilille. Maksaminen Paypal-palvelua käyttäen on myös mahdollista.

Toimitusajat vaihtelevat työn vaativuuden ja sen hetkisten tilaustöiden määrän mukaan. Miekkojen ym. suuritöisten tilausten toimitusaika on yleensä noin kaksi vuotta.

Kotimaassa työt on mahdollista noutaa suoraan pajalta tai toimittaa asiakkaalle Matkahuollon rahtipalvelun kautta. Ulkomaiset toimitukset sovitaan aina erikseen.

 
JT Yleispuukko